ne tuhannet valvotut yöt

ja keskeneräiset surutyöt

alati mieltäni painaa

on rakkautemme vainaa

kohtalo meidät yhteen toi

hetken onnen meille soi

nyt kun yksin kuljen

usein silmät suljen

sua silloin muistelen

rakkaudesta haaveillen

mielen täyttää kaipuu

kai se joskus haipuu